214099.jpg  POHJOIS-SUOMEN TYKIMIESKILLAN PERINNETOIMINTA

Lähteitä:
Pohjammaan Tykistörykmentin Historiikki
, Rykmentti Oulussa 1959-1981, Toimituskunta, Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1981

Jääkärikankaan Tykkimiehet, Rykmentti Sodankylässä 1959-1998, Historiikkitoimikunta, Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva 1998

Pohjois-Suomen tykkimieskilta on hankkinut monille Pohjois-Suomalaisille taistelu- paikoille muistomerkkejä ja huoltanut niitä.

Kunniakkaimpana voidaan pitää vapaussodan aikana itsenäisen Suomen kenttätykistön ensimmäisten laukausten, 3.2.1918 klo 09.20 ammuttuja 21 laukausta 76 k 02: lla, ampumispaikan vaalimista Yrjänäisen perikunnan pihassa Oulussa. Ammunnanjohtajana ja tulenjohtajana tuolloin toimi tykistökenraalimme silloinen everstiluutnantti Vilho Petter Nenonen ja maalina oli Oulun kasarmien venäläinen sotaväki. Tuloksena oli varuskunnan antautuminen.
 
Oulun valtauksen muistopäivänä 3.2.2006 pidettiin  muistotaulun paljastustilaisuus muutenkin uudistetulla muistomerkillä. Paljastuspuheen piti kiltaveli ja tykistön tarkastaja eversti Jukka Haaksiala. Tilaisuus jatkui Yrjänäisten tarjoamalla kahvitilaisuudella.

Lisää tietoa sanoin ja kuvin tästä ja muista killan hankkimista muistomerkeistä ja muusta perinnetoiminnasta on myös killan 25-vuotishistoriikissä.

Killan rakennuttamat Muistomerkit

*Itsenäisen Suomen kenttätykistön ensimmäiset tykinlaukaukset, "Alkupiste", Oulu 1964

439584.jpg
Tykit muistomerkille saatiin 1977. Tykkivartiossa killan pitkäaikainen sihteeri Kauko Kilpinen

*Lapin sodan viimeisten tykinlaukausten ampumapaikka "Loppupiste", Kilpisjärvi 1967

439585.jpg
8.Patteri/III/KTR1 (entinen RsPsto 16) ampui täällä kapteeni Tapani Klöfin johdolla Lapin-sodan viimeiset laukaukset
 Everstiluutnantti evp Lauri Piirto, veteraani ja rykmentin entinen rykmenttiupseeri historioitsijana muistomerkillä 1988.


448970.jpg
Samalla kertaa vieraili muistomerkillä runsaasti killan edustajia ja Pohjanmaan Tykistörykmentin henkilökuntaa.
Vasemmalla Harry Sipiläinen , oikealla everstiluuntnantti Lauri Piirto ja killan puheenjohtaja  Aulis Sihvonen.


*Lapin sodan tykistömuistomerkki, Tornio Pirkkiö 1987, 3./I/KTR 16 tuliasema-alueella

384413.jpg

*Raskas Patteristo 16:n eli Oulun Patteriston muistomerkki, Oulu 1991

439587.jpg
Oulun ystävyyden puistossa Linnasaaressa 1991. RsPsto 16 oli II/PohmTR:n kantajoukko

*Veteraanimuistomerkki, Haukipudas 1992

439593.jpg

*Ilmatorjuntamuistomerkki, Oulu 1993

439595.jpg
Ilmatorjuntamuistomerkki paljastettiin Oulun kasarmialueella kesällä 1993. Lipuilla Eero Korpela ja Sakari Rajaniemi. Taustalla rykmentin entinen esikuntarakennus.

Oulun Varuskunnan pystyttämät

*Vanhan kasarmialueen 100-vuotismuistomerkki 1981

439674.jpg
Laattaan on merkitty kaikki kasarmillasijainneet joukot, värikuvat Reijo Kiira

*Uhtuan suunnan LinPsto6? tykit 120 K 78 ? kasarmialueen ruokalan edessä

439676.jpg

Killan julkaisut pohjois-suomalaisten joukkojen taisteluista ja perinteistä
  • I/Kenttätykistörykmentti l6 jatkosodassa 1941-1944, Juho Jorma, Osmo Hyvönen
  • II/Kenttätykistörykmentti l6 jatkosodassa 1941-1944, Osmo Hyvönen
  • III/Kenttätykistörykmentti l6 jatkosodassa 1941-1944, Lauri Piirto
  • Raskas Patteristo 16 jatkosodassa, Lauri Piirto, II/PohmTR:n kantajoukko
  • Kiestingin Motti, Osmo Hyvönen
  • Vienan Tykit, Pertti Tamminen
  • Kevyt Patteristo 17, Kauko Hiltunen, Pertti Tamminen

Pohjanmaan Tykistörykmentin perinteiden jatkaminen
Perinnetykkijaos - Kunnialaukaukset Oulussa


Pohjois-Suomen Tykkimieskilta, joka on alkuaan Pohjanmaan Tykistörykmentin oma joukko-osastokilta, jatkaa hienolla tavalla rykmentin Oulun aikaisia perinteitä ampumalla kaksi kertaa vuodessa, 4. 6. ja 6. 12. kunnialaukaukset Oulun Linnasaaressa. Jaoksen henkilöstö on killan jäseniä ja samalla myös rykmentissä aikanaan palvelleita eläkeläisiä.

Perinnetykkijaos 1982-2007 ja kunnialaukaukset, Reijo Kiiran kertomaa ja kuvittamaa

Kuvassa kunnialaukaukset 3. 2. 1998 klo 9.20 Oulun valtauksen (80 vuotta) kunniaksi.

371861.jpg
Kaleva Kustannus Oy Copyright Tapio Maikkola

Yleistä

Pohmaan Tykistörykmentin  siirryttyä 1982 Oulusta Sodankylään päätettiin perustaa Perinnetykkijaos. Se koostuu Pohjois-Suomen Tykkimieskillan jäsenistä ja entisistä rykmentissä palvelleista henkilöistä. Perustajajäsenistä voidaan erityisesti mainita everstiluutnantti evp Aulis Sihvonen liikkeelle panevana voimana.

Perinnetykkijaoksen tarkoituksena on ollut kunnioittaa sotiemme veteraaneja, lähinnä tykistöjoukoissa palvelleita, sekä huolehtia siitä, että tykistö näkyy ja kuuluu Oulussa edelleenkin.

Kunnialaukaukset on ammuttu kaksi kertaa vuodessa, puolustusvoimien lippu- juhlapäivänä 4. 6. ja itsenäisyyspäivänä 6. 12.  vuosina 1982 - 2006.  Laukaus- määrä on kuvastanut sitä kuinka monta vuosikymmentä Suomi on ollut itsenäisenä valtiona. Ammunta on toteutettu kahdella sodanaikaisella tykillä.

Ensimmäiset laukaukset ammuttiin Lammassaaresta Oulun siltojen vierestä. Nykyinen paikka on Linnasaaren kärjessä, johon Oulun kaupunki on kunnostanut kahdelle tykille paikat. Putket osoittavat Pikisaaren suuntaan.

Kunnialaukauksien jälkeen Pohjois-Suomen Tykkimieskilta on laskenut perinteisesti veteraanien kanssa seppeleen RsPsto 16 muistokivelle. Sieltä olemme siirtyneet Torikahvilaan kuulemaan killan ajankohtaisista tapahtumista, muistelemaan vanhoja sekä tapaamaan hyviä ystäviä hurttia huumoria unohtamatta.

Kuva on 6. 12. 2000 Cafe Saaran kahvitilaisuudesta. Edessä Esko Haapamäki ja Hannu Latvakoski sekä takana Aaro Väyrynen, Sakari Rajaniemi ja Veli Ahoranta.

372362.jpg

Alussa kalustona oli 75 K 17 "Beetlehem Still", sitten105 H 61-37 ja seuraavaksi 122 H 10-30. Tällä hetkellä käytämme 76 K 36 tykkejä. Alkuaikoina jaos itse haki tykit ja palautti ne takaisin varastoon. Nykyisin Oulun Sotilasläänin esikunnan toimesta ne tuodaan paikoilleen kyseisinä päivinä. Kuva nykyisin käytettävästä tykkikalustosta mallia 76 K 36.

372341.jpg

Kalusto huolletaan ja säilytetään Hiukkavaarassa. Huoltoon liittyvät toimenpiteet suoritamme huoltohallissa, johon meille järjestetään tarvittavat välineet. Toimintaamme tukee voimakkaasti Maanpuolustuskoulutus ry järjestämällä kahdesti vuodessa noin 1 kk ennen tapahtumaa "kenttätykkikaluston huolto" nimisen kurssin. Asemestarina on toiminut ansiokkaasti Sakari Rajaniemi. Sakari on jaksanut huolehtia jaoksen hyvinvoinnista alusta lähtien.

Henkilöstö

Jaokseen alkuaikoina kuuluneista henkilöistä on tiedossa seuraavaa:
Aulis Sihvonen vastasi lähinnä järjestelyistä. Jaokseen kuuluivat Taisto Voutilainen, Juhani Outila, Veikko Parantala, Tauno Männistö, Heikki Pitkänen, Eero Korpela, Heimo Kopakkala, Sakari Rajaniemi, Jorma Karhumaa, Aaro Väyrynen.
 
Tämän hetken kokoonpano, 16 tykkimiestä, on ollut jo vuosia seuraava:
Erkki Hankonen jaoksen johtaja, Reijo Kiira, Veli Ahoranta, 72 vuotias ja vanhin jäsenemme, Esko Hautamäki, Jorma Karhumaa, Oiva Korkeamäki, Hannu Latvakoski, Ilkka Mäkelä, Sakari Rajaniemi, Raimo Torkkel, Aaro Väyrynen, Heimo Kopakkala, Tero Vähäsarja, Ari Häkämies, Markku Niemelä, Harri Hirvelä.

Jaoksen kokoonpano 4. 6. 2004. Vasemmassa jonossa Hannu Latvakoski, Veli Ahoranta, Oiva Korkeamäki ja oikeassa jonossa Erkki Hankonen, Arro Väyrynen, Sakari Rajaniemi, Veikko Torkkell ja Ilkka Mäkelä.

372361.jpg

Leikisä mottomme on: "Kenttätykistö ei ole pelkkä aselaji, vaan maailmankatsomus ja tieteenhaara."

Palkitsemiset

Perinnetykkijaos palkittiin 6. 12. 1999 Oulun linnan edessä muistohylsyillä. Hylsyt saivat vasemmalta luettuna Ilkka Mäkelä, Aaro Väyrynen, Reijo Kiira, Heimo Kopakkala, Sakari Rajaniemi, Jorma Karhumaa, Veli Ahoranta, Raimo Torkkell, Erkki Hankonen ja Esko Haapamäki.

372356.jpg

Sankarillinen jaos hymyineen 6. 12. 2000 Cafe Saarassa. Edellisen kuvan lisäksi tässä ovat killan puheenjohtaja Raimo Nurmela ja sihteeri Veikko Mattila sekä jaokseen kuuluva Oiva Korkeamäki kuvassa yhdeksäntenä.

372357.jpg

Toiminnan jatkuminen

Seuraavat jaoksen tapahtumat ovat: Tykkikaluston huolto 23. 5. 2007 klo 09.00 Hiukkavaarassa. Jos olet kiinnostunut niin ota yhteyttä: [email protected]. Seuraavat kunnialaukaukset ammutaan Oulun Linnasaaressa  4. 6. 2007 klo 09.00. Sama ohjelma jatkunee vuosittain.