Oulun varuskunta- ja tykistöperinteet
Lähde: Pohjanmaan Tykistörykmentin historiikki, Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1981
Tartkempaa tietoa saa netistä täältä.
Tartkempaa tietoa saa netistä täältä.
Kauppapaikasta ja satamasta kaupungiksi
Oulujoen suun seutu oli jo 1300-luvulla tärkeä kauppapaikka, karjalaisten kauppateiden ja Pohjanlahden purjehdusväylien yhtymäkohta. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 alue jäi Novgorodin valtapiiriin, mutta vuosisadan lopulla Bo Joninpoika Grip valtasi sen takaisin.
Novgorodilaiset yrittivät palauttaa entisen asemansa ja alueelle suunnattiin lähes 40 sota- ja ryöstöretkeä 1500-luvun loppuun mennessä. Oulunsatama määrättiin 1531 kuninkaan käskykirjeellä luvalliseksi kauppapaikaksi.
Ruotsi yritti laajentaa valtapiinään Jäämeren rannikolle ja Oulunsatama toimi tukialueena. Suurin osa Lappia liitettiin Ruotsin valtakuntaan. Vuonna 1610 kaupunginoikeudet saanut Oulu miehitettiin taisteluitta kahden seuraavan vuosisadan aikana kolmesti. Myös 1800- ja l900-lukujen sodissa Oulu toimi huolto- ja järjestelykeskuksena.
On luonnollista, että silloin kun Oulussa on ollut joukkoja, täällä on ollut myös varuskunnallista toimintaa. Pysyvä varuskunta syntyi kuitenkin vasta 1800-luvun lopulla, kun Suomen 4. Oulun tarkk'ampujapataljoona perustettiin ja Oulun kasarmialue rakennettiin.
Vanhan vihan aika
Vuonna 1570 alkoi Juhana III:n 25-vuotinen sota Venäjää vastaan. Yleensä Oulun alueen sota- ja hävitysretket tehtiin kevein joukoin, mutta eräille suuremmille yrityksille keskitettiin tykkejäkin. Esimerkiksi Hannu Garpin noin 3000 miehen sotajoukolla oli muunmuassa rautainen haukkatykki eli järnfalkuna, 2 pienempää tykkiä eli nickhakar, 4 laivatykkiä, skeppshakar, 7 leiviskää 3 naulaa ruutia ja 350 lyijyistä tykinkuulaa.
Tästä Hannu Garpin retkestä, joka toimeenpantiin kevättalvella 1580, löytyy mainintoja vain venäläisistä aikakirjoista. Niiden mukaan retki - tykistötuesta huolimatta - olisi epä- onnistunut täysin.
Kenttävarikko - Oulun linna
Vuonna 1590 keskitettiin jälleen joukkoja Oulun satamaan amiraali Pietari Baggen johdolla. Hän rakennutti Linnansaareen eräänlaisen linnoitetun kenttävarikon, joka sai nimekseen Oulun linna.
Vuoden 1592 voudintietojen mukaan oli linnan varastoissa 12 pitkää ampumaputkea, 4 leiviskää ruutia ja 4 leiviskää lyijyä. Niistä tykeistä, joita Hannu Garp oli aikanaan tuonut Oulun satamaan oli linnassa jäljellä vain rautainen haukkatykki ja 4 laivastotykkiä.
Baggen sotaretken jälkeen v 1594 suoritetun inventaarion mukaan linnassa oli hyvin vahva tykistö. Aseiden hoitamista varten oli linnassa välillä jopa neljä asemestaria. Sodan päätyttyä 1595 linna menetti alkuperäisen tarkoituksensa.
Vouti Israel Laurinpoika luovutti linnan tykistön ja ampumatarvikkeet Pohjois- Pohjanmaan nostoväelle, joka vuonna 1597 liittyi Nuijamiehiin. Santavuoren taistelun jälkeen käski voittaja, Klaus Fleming palauttaa tykistön linnaan ja maksaa kulutetun ruudin.
Sodassa 1609-17 Oulusta yritettiin tehdä useita sotaretkiä, mutta ne epäonnistuivat. Keväällä 1611 toimeenpannulla retkellä mainitaan tykistöä olleen viisi hevoskuormaa. Stolbovan rauha 1617 päätti sodan.
Oulun linna
Oulun linna Linnasaaressa. Piirretty pienoismallin ja everstiluutnantti Pauharjun teoksen pohjalta.
Varsinaista Oulun linnaa rakennettiin sodan aikana ja se valmistui sodan jälkeen 1618. Lukuisista selostuksista huolimatta ei varmuudella tiedetä, minkä näköinen linna todellisuudessa on ollut.
Linnan eteläinen sivu oli lujin. Se oli kivestä muurattu noin 4 metriä korkea ja n 1,5 m paksu. Muurissa oli kuusi n 3,5 m syvyistä tykkipesäkettä 3-6 naulan tykkejä varten. Linnassa oli myös ruutikellari, joka on ainoa maavallin lisäksi nykypäiviin säilynyt linnan osa.
Linnan päälliköiksi määrättiin tavallisesti kenttäpalvelukseen kelpaamattomia upseereita. Linnan 40-60 miehen vahvuiseen varusväkeen on kuulunut 1-2 tykkimiestä ja aseseppä. Linnan valmistuessa oli siellä 4 pronssista haukkatykkiä ja 82 erilaista putkea.
Nykyinen Oulu Linnasaaren ympärillä
Oulun kaupungin kaksi ensimmäistä vuosisataa
Stolbovan rauhan jälkeen sai Oulu kehittyä yli kahdeksankymmentä vuotta rauhan- omaisesti. Kaupunki pysyi hyvin pienenä. Väkiluku1636 oli runsaat 400. Se kohosi 1600- luvun lopussa noin 750. Oulu oli kuitenkin huomattava tervan, pien ja nahan vientisatama.
Vuosien kuluessa linna rappeutui ja sen väki väheni. Vuonna 1644 oli linnassa 21 sotamiestä ja kaksi tykkimiestä, kuusi vuotta myöhemmin vain 12 sotamiestä ja yksi tykkimies. Linnan varikkotehtävä säilyi ennallaan ja vuosisadan lopulla siellä oli Pohjanmaan suurin ase- ja ampumatarvikevarasto, johon tykistöä kuului ainakin 4 pronssista ja 4 rautaista kanuunaa. Nämä kuljetettiin kuitenkin pois vuoteen 1700 mennessä.
Suuri Pohjan sota alkoi 1700 ja Oulussa kohotettiin puolustusvalmiutta. Porvarikaartia vahvennettiin ja Linnaan muodostettiin jonkinlainen tykkimiehitys siirtämällä Kajaanista kersantti (myöhemmin tykkijunkkari) opetuskonstaapeli ja yksi mies. Kalustona olivat luultavasti sodan alussa Ouluun tuodut tykit.
Napuen taistelun jälkeen, 1714, vetäytyvän Armfeltin armeijan tykistö ja sairaat majoitettiin Ouluun. Kaupungista luovuttiin taistelutta syyskuun 14. päivänä. Oulu joutui seuraavan seitsemän vuoden aikana monta kertaa hävityksen kohteeksi ja asukkaita vietiin vangiksi Venäjälle. Ruotsin armeijan sissiosastot kahakoivat pari kertaa kasakoita vastaan Oulun seuduilla.
Linnan hävitti venäläisen majurin 250 miehen vahvuinen rakuunaosasto. Linnasta poistettiin aseistukseen kuuluneet kahdeksantoista kanuunaa ja sytytettiin tuleen.
Linna palveli 110 vuotta sotilaallisena tukikohtana ja varikkona, jossa oli tykkejäkin huomattavia määriä. Linna ei koskaan taistellut. Linnansaarta käytettiin tämänkin jälkeen varastoalueena ja vankilana. Linnan jäännökset tuhoutuivat lopullisesti, kun ne syttyivät tuleen 31.7.1793 salamaniskusta ja vielä käytössä ollut ruutikellari räjähti.
Suomen sota 1808-09
Armeijan tykistö piti lähes koko sodan ajan Oulua tuki- ja huoltokeskuksenaan. Touko- kesäkuun vaihteessa määrättiin Oulun varuskunnan tykistöpäälliköksi majuri C W von Christiersson ja hänen alaisikseen elimiksi ja joukoiksi
- Ase-esikunta (Tygstaben), jonka henkilökunta ilmeisesti saatiin Suomen tykistörykmentin esikunnasta.
- Tykistöreservi (Artillerireserven), johon kuului kaikki joukoille kuulumaton tykistö eli melkein koko kesäsotaretken ajan 5 kpl 6-8 naulan tykkiä, 8 kpl 3-naulan tykkiä sekä 6. kevyt 6- naulan patteri, á 4 tykkiä, ajoittain kuului tykistöreserviin n 200 miestä.
- Tykistövarikko (Artilleriparken),
- Tykistön asevarasto, jonka rungon ilmeisesti muodostivat tykistörykmentin ruuti- ja ammusvarasto.
-
Välillä tykistöosastot ja muita osastoja kävivät Pietarsaaressa.
Kun venäläiset sanoivat irti Lohtajan aseleposopimuksen lokakuun 22. päivänä 1808, ryhtyi armeija vetäytymään Suomesta Oulun kautta. Tämä merkitsi Oulun varuskunnalle suuria vaikeuksia, koska samanaikaisesti oli evakuoitava huoltokeskus tykistöineen, 300 kuormaa tykistömateriaalia ja sotasairaala. Vaikeiden sääolojen estäessä kuljetuksia suuri osa materiaalista jäi venäläisten saaliiksi.
Suomalainen ja Venäläinen varuskunta
Pysyvä varuskunta Ouluun syntyi vasta 1800-luvun lopulla, kun Suomen 4. Oulun tarkk'ampujapataljoona perustettiin ja Oulun kasarmialue rakennettiin.
Kun Suomen sotaväki lakkautettiin ensimmäisen sortokauden aikana, tuli Oulusta vuosina 19021914 venäläisen pataljoonan varuskuntakaupunki ja rajavartiokeskus.
Intiön vanha kasarmialue ja nykyistä Oulua sen ympäristössä, Linnasaari kuvan ulkopuolella vasemmalla.
Oulun taistelu vapaussodassa
Tammikuun lopulla 1918 kiristyi tilanne Oulussa kohti avointa taistelua. Kaupungissa oli vajaa tuhat miestä käsittävä venäläinen varuskunta ja vahva punakaarti, jolle venäläiset antoivat aseita. Suojeluskuntalaisia oli noin 300 miestä aseinaan vain 90 kivääriä sekä metsästysaseita.
Lauantaina 2.2. saapui valkoisten avustusretkikunta, 1600 miestä, 2 tykkiä ja 14-15 konekivääriä, junilla Kempeleeseen, jossa ratsumestari Hannes Ignatius otti sen johtoonsa.
Avustusretkikunta jaettiin kolmeen rivistöön ja reserviin ja niiden tuli vallata kaupunki etelästä ja idästä hyökäten.
Oulun taistelu 3.2.1918
"Oikea rivistö", johtajana everstiluutnantti Vilho Nenonen apulaisenaan kapteeni A A Almqvist, käsitti mm tykkijaoksen 2 kpl 76K02-tykkiä ja 23 laihialaista suojelus- kuntalaista. Osaston yhteisvahvuus oli 120 miestä.
Osaston tuli edetä Oulun itäpuolitse kiertäen Oulujoen pohjoispuolelle, lamauttaa kasarmialueella olevat venäläiset ja estää perääntyminen Oulujoen yli pohjoiseen. Tykistötuli aloitetaan heti etelästä hyökkäävien ammuttua valoraketteja tai tasan klo 9.
Tähän liittyen Oulun suojeluskunta pitää tukikohtansa ja estää näin toisaalta vihollisen vetäytymisen pohjoiseen ja toisaalta apujoukkojen pääsyn Raatista kaupunkiin.
Vähäinen tykistö lähetettiin varsin rohkeasti vihollisen selustaan. Koska mukana ei ollut tulenjohtajan välineistöä, ei suuntakehiä eikä kenttäpuhelimia kaapeleineen, tykkejä voitiin käyttää vain suora-ammuntaan putken läpi tähdäten. Oulujoen jokitörmä sopi tuliasemaksi varsin hyvin.
Hyökkäyksen suoritus
Tykit kuljetettiin ensi Ylä-Yrjänäisten pihaan ja toinen tykki Ala-Yrjänäisen talon länsinurkalle. Taistelussa käytettiin ainoastaan tätä tykkiä, koska Nenonen joutui itse valvomaan koko tulitoiminnan. Tykki oli ampumavalmiina ennen määräaikaa. Mukana ollut konekiväärikomppania ryhmittyi ketjuun.
Taistelun aloittivat punaiset. He avasivat kivääritulen Nenosen osaston asemia vastaan ja tuleen vastattiin. Suojeluskuntalaisten tuli osoitti vastustajalle, että tie pohjoiseen oli katkaistu.
Kun sovittua merkkiä valoraketilla ei saatu Nenonen aloitti tulituksen vasta klo 9.20. Kolmas laukaus sytytti yhden rakennuksen tuleen. Pian paksut savupilvet kertoivat kaikille suunnille tykkitulen tehosta. Nenonen lopetti ammunnan klo 11 ammuttuaan 21 laukausta. Muutoin omat joukot olisivat joutuneen vaaraan.
Vihollisen kivääritulesta haavoittui kolme Nenosen miestä lievästi käteen.
Kaupunki oli illalla valkoisten hallussa ja venäläinen varuskunta ilmoitti klo 22.30 antautuvansa. Taistelun tuloksena saatiin myös koko Pohjanmaan valkoisten valvontaan.
Oulun taistelussa ampui itsenäistyvän Suomen tykistö ensimmäiset taistelulaukauksensa. Everstiluutnantti Vilho Nenonen aloitti tässä taistelussa toimintansa Suomen puolustus- voimain tykistön johtajana ja kehittäjänä. Vertauksenomaisesti voidaan todeta, että tykistömme kehitys alkoi Oulujoen törmältä yhden tykin tulitoiminnasta päätyäkseen useiden tykistöryhmien tulikeskityksiin, joilla aikanaan Ihantalassa murskattiin useiden divisioonien hyökkäysryhmitykset.
Kohti uusia sotia
Oulun kasarmialueelle oli 1930-luvulla sijoitettuna vain Pohjois-Suomen Sotilasläänin esikunta.
Talvisodan liikekannepanossa 1939 Sotilasläänin esikunnasta tuli eversti Hjalmar Siilasvuon johdolla toiminut 9. Divisioonan esikunta. Oulun, Kemin ja Ylivieskan sotilaspiirien miehistä koostunut varuskunta kasvoi ylimääräisten kertausharjoitusten vuoksi 18 000 miehen suuruiseksi.
Oulu oli talvisodan aikana tärkeä majoitus- ja huoltokaupunki, sillä kaupungissa toimi myös Sotasairaala 32. Kaupunkiin oli sijoitettuna amerikansuomalaisia ja tanskalaisia vapaaehtoisia, jotka eivät ehtineet enää rintamalle saakka.
Välirauhan aikana armeija oli edelleen sotavalmiudessa ja vasta kesäkuussa siirryttiin rauhanajan kokoonpanoon. Ouluun asettui V Armeijakunta, jonka tehtävänä oli Pohjois-Suomen puolustuksen järjestäminen. Esikunta majoittui kenraali Siilasvuon johdolla Seurahuoneelle
Jatkosodan aikana Suomen ja Saksan solmiman sopimuksen mukaisesti saksalaisten joukot alkoivat jo kesällä 1940 kulkea Oulun kautta Pohjois-Norjaan. Kansan keskuudessa läpikulkua pidettiin vastapainona neuvostojoukkojen läpikulkuoikeudelle Hankoon.
Oulusta tulikin tärkeä saksalaiskeskus 22.6.1941, jolloin Saksa aloitti suurhyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan. Viikkoa aikaisemmin Toppilaan oli saapunut suuria joukko- osastoja, jotka olivat pian jatkaneet matkaansa pohjoiseen. Oulussa oli myös saksalaisten sotasairaala.
Enimmillään Oulussa oli todennäköisesti yli 4 000 saksalaista.
Lapin sodan pitkittyessä joukkojen huolto hoidettiin pääosin Oulun kautta.
Kenttätykistörykmentti 1
Ensimmäinen rauhanaikainen tykistöjoukko-osasto Oulussa oli KTR 1. Rykmentti syntyi joulun alla 1944 erikoislaatuisissa olosuhteissa. Rykmentin esikunta perustettiin joulukuun 20. päivänä Tyk.os/III AKE:sta ja sen johtoon kuuluivat kaikki saksalaisia vastaan toimivat tykistöyksiköt, jotka olivat jäljellä syksyllä suoritetun kotiuttamisen jälkeen.
Rykmentin kokoonpanossa oli erikoista se, että patteristoilla oli aluksi eri joukko- osastonumerot, koska ne oli tarkoitus liittää eri varuskunnissa oleviin rykmentteihin.
Rykmentistä sijoittui Ouluun vain esikunta, I patteristo ja aliupseerikoulu. Ensimmäiset osat saapuivat Lapista jouluaaton aattona 1944 ja pääosa tammikuun 12.-17. päivinä. Rykmentti sijoitettiin Tuiran parakkialueelle, esikunta entiseen saksalaisten esikuntarakennukseen, miehistö kasarmiparakkeihin ja myöhemmin sairaalaparakkeihin sekä kalusto ja hevoset alueen itälaidan huoltotiloihin.
Varustarkastus KTR 1:ssä Tuiran "Pikku-Berliinissä" 1946.
Pstoupseeri majuri R Koskinen ja 2.Patterin päällikkö kapteeni I Nousiainen.
Rykmentillä oli suuria sopeutumisvaikeuksia asettuessaan rauhan kannalle, upseeristo vaihtui hyvin tiheään, aliupseeristossa oli vajausta ja koulutusta voitiin antaa vain kerran viikossa, sillä päähuomio oli kiinnitettävä puutteellisten majoitusolojen parantamiseen ja huollon järjestelyihin.
Rykmentillä oli Ouluun tullessaan sodanajan kalustovahvuus ja tämän takia suuri määrä hevosia eli yli 40 hevosta patteria kohti. Aluksi näitä vuokrattiin maanviljelijöille, mutta syksyllä 1945 pidettiin suuret hevosmarkkinat, joissa ylimääräiset hevoset huutokaupattiin pois.
Vuoden 1946 puolella parani koulutustilanne huomattavasti, joskin raskas vartiopalvelu ja senaikaiset motinhakkuu-urakat haittasivat varsinaista palvelua. Parhaimpia koulutusjaksoja olivat kesä- ja talvileirit, jolloin voitiin keskittyä yksinomaan koulutukseen.
Mainittakoon, että Tuirassa oli vuonna 1945 käynnissä kolme aliupseerikurssia, joissa oli myös pst- ja krhlinjat. Kursseilla annettiin myös täydennyskoulutusta niille, joille upseerikoulutus oli jäänyt kesken RUK:n lakkauttamisen takia.
Vuoden 1948 puolustusvoimien uudelleenjärjestelyssä määrättiin Oulu jalkaväkivarus- kunnaksi ja jo vuoden 1947 lopulla aloitettiin joukkojen siirrot. I/KTR 1:n sijoituspaikaksi tuli Niinisalo 24.10.1947 lähtien ja sinä päivänä lähti Oulusta ensimmäinen kuljetus ja patteriston muutto tapahtui kevään ja kesän 1948 aikana.
Rykmentin esikunta lähti Itsenäisyyspäivän jälkeisenä päivänä, jolloin myös päättyi kenttätykistön ensimmäinen vaihe sodanjälkeisessä Oulussa, mutta jo kuuden vuoden kuluttua palasivat punaiset kauluslaatat jälleen katukuvaan Ponjanmaan Tykistörykmentin aloittaessa toimintansa.
-kuvamerkkinä. Silloin osoitteita keräävät ohjelmat eivät osaa tulkita sitä sähköpostiosoitteeksi ja osoitteeseen tulevaa roskapostia voidaan välttää. Kopioi kuvakalleriasta 