Perinteinä halutaan säilyttää ja vaalia kaikkea sitä merkittävää ja arvokasta,  mitä aiemmat sukupolvet ovat saaneet aikaan. Se on heidän työnsä kunnioittamista ja sen katsotaan velvoittavan meitä jälkipolvia vähintään yhtä mittavaan toimintaan.

Sotilaille se merkitsee joukon aiempien voittoisten taistelujen muistamista ja opin ottamista niissä osoitetussa taistelutaidosta ja sankaruudesta. Näitä pidetään esimerkkeinä ja tien näyttäjänä omalle toiminnalle. Samalla kunnioitetaan taistelussa menehtyneitä tovereita, jotka on jouduttu maksamaan voittojen ja  saavutusten hintana.

Joukon perinne pyritään määrittämään historiasta mahdollisimman aukotonta ketjua pitkin suoraan ylenevän polven edeltäjäjoukoista. Joskus siteeksi riittää sekin, että joukot on koottu saman alueen tai paikan henkilöistä ja ovat samaa aselajia. Toisaalta perinnettä voidaan seurata paikan mukaan eli mitkä eri joukot siellä ovat eri aikoina toimineet.

Koska rauhan- ja sodanajan joukkojen määrät ja muodostamistarpeet ovat erilaisia, edeltäjäjoukkojen aukottoman ketjun sidokset ovat eri vahvuisia. Selvin side on silloin, kun rauhanajan joukko vain täydennetään reserviläisillä esimerkiksi suojajoukoksi. Löyhempiä siteitä syntyy, kun suuremmasta sodanajan joukon vakinaisesta henkilöstöstä ja varusmiehistä kootaan yksi pienempi rauhanajan joukko tai, kun rauhanajan joukko luovuttaa uudelle sodanajan joukolle runkohenkilöstön ja pääosa on reserviläisiä taikka, kun sodanajan suojajoukon tai joukon vakinainen henkilöstö ja varusmiehet jaetaan useampaan rauhanajan joukkoon, jolloin side muodostuu jo melko löyhäksi tai hajoaa.

Ketjun seuraamista sekoittaa runsaat nimenmuutokset ja varsinkin sodanajan joukkojen numerollisesta nimeämisestä johtuen saman nimen esiintyminen useilla eri joukoilla eri aikoina ilman näiden joukkojen muuta sidettä toisiinsa.   

Sotilaallisia perinteitä Suomessa on kertynyt aina heimo- ja rajasodista sekä keskiajan Ruotsi-Suomen sodista  lähtien.

Virallisesti määrätyt ja hyväksytyt perinteet eivät aina liity edeltäjäjoukkoihin, vaan ne on katsottu muista syistä säilyttämisen ja vaalimisen arvoisiksi. Virallisiin perinteisiin katsotaan kuuluvaksi joukon lippu, kunniamarssi, vuosipäivä ja perinnejoukot ja tapahtumat.

Viime sotien jälkeen muodostettujen rauhanajan joukkojen perinteitä hyväksyttäessä tukeuduttiin paljolti Ruotsi-Suomen sotien perinteisiin ja jonkin verran myös vapaussodan aikaisiin tai sen jälkeen muodostettujen itsenäisyyden alkuajan rauhanajan joukkoihin. Aika ei vielä tuolloin ollut kypsä arvostamaan viime sotiemme voittoja ja saavutuksia. Vasta myöhemmin näiden sotien joukkojen ja taistelujen perintteitä määrättiin virallisiksi perinteiksi.

Viime sotiamme varten toimeenpannuissa liikekannallepanoissa ensi vaiheessa muodostettiin tykistörykmenttejä, joista yleensä I Patteristo / KTR oli pääosin koulutuksessa olleista varusmiehistä ja kantahenkilöstöstä koottu. Nämä patteristot toimivat usein aluksi suojajoukkoina. II ja III Patteristo saivat avainhenkilöstön jostakin rauhanajan tykistöjoukosta, mutta oli muutoin pääosin reserviläisistä muodostettu. Jatkossa konaisia tykistörykmenttejä muodostettiin reserviläisistä tärkeimpien avainhenkilöiden johtamina.

Reserviläisten kotiutusvaiheessa joukkoja supistettiin niin, että rykmentin eri joukoissa olleet varusmiehet ja kantahenkilöstö koottiin yhdeksi patteristoksi tai ne jaettiin moneen eri rauhanajan joukkoon.

Näistä seikoista johtuvien lukuisten organisaatiomuutosten vuoksi Suomen rauhanajan kenttätykistöjoukoilla on monia kosketuskohtia ja yhteistä perinnettä virallisesti vahvistettujen perinteiden lisäksi.